WJK P15 pääsi kellistämään Ylämyllyn Yllätystä huippuolosuhteissa, kun aurinko paistoi ja kenttämestarit olivat saaneet Stadium-areenan nurmikentän hyvään iskuun. Pelin alku oli hieman nihkeä, mutta pian painopiste alkoi kääntyä kohti Yllätyksen kenttäpuoliskoa ja kotijoukkue pääsi yrittämään maalintekoa moneen otteeseen. Kertaalleen pallo kävi jo maalipuiden sisäpuolellakin, mutta se jäi vielä tuomaristolta huomaamatta. Lopulta 31. peliminuutilla joukkueen kapteeni Nooa Hartikainen tälläsi pallon maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta. Tauolle mentiin siis tilanteessa 1-0.
Tauon jälkeen kotijoukkue jatkoi vahvaa otettaan ja maaleja tuli tasaiseen tahtiin. Otto Kontturi ja Eino Junkkarinen juonivat illan toisen maalin ja Hartikainen viimeisteli kolmannen. Neljäs maali syntyi, kun WJK sai rangaistusalueen tuntumasta vapaapotkun, jonka kakkospalloon ehti ensimmäisenä Eemeli Nyyssönen. Illan viimeisen naulasi Jooa Pöllänen rangaistuspotkusta.
Maalivahti Aapo Kolari pääsi avaamaan kauden nollapelisarakkeen, vaikka lopussa vastustajakin sai muutamia vaarallisia vastaiskuja molempien joukkueiden hieman väsyessä helteisessä säässä. Kaikkiaan valmennus oli esitykseen tyytyväinen:
- Perusvahva esitys ja varma suoritus koko joukkueelta. Jokainen pelaaja hoiti hommansa ja lunasti valmennuksen odotukset. Selvästä hallinnasta huolimatta maalien tekeminen ei koskaan ole helppoa ja niiden eteen pitää laittaa kaikki peliin ja kroppa likoon.
Illan taistelijoina otteluisäntä Keskuskonttorin yrittäjä Luca palkitsi Mikke Mönkkösen Yllätyksestä sekä Nooa Hartikaisen WJK:sta.
07.10.2024 08.26 | P15 sarjavoitto varmistui! |
25.09.2024 07.41 | P15 päätti kauden voitokkaasti |
23.09.2024 12.08 | P15 viimeistä kertaa tulessa tänä kesänä! |
16.08.2024 21.00 | WJK -STPS SU 18.8. klo 16 |
30.07.2024 07.13 | P15 voitokas syksyn avauspeleissä |
26.07.2024 13.23 | P15 syyskausi alkaa - vastassa LaPa -95 |