Itäisen alueen T12 kakkonen käynnistyi WJK:n osalta helatorstaina kahdella ottelulla Kiuruvedellä.
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui oman sarja-avauksensa ToUlle 8-0 hävinnyt KiuPa. WJK onnistui pelin aikana vyöryttämään useampia hyökkäyksiä kohti KiuPan maalia ja hankki muun muassa monia kulmapotkuja. Koleassa ja tuulisessa säässä pelatussa ottelussa maalinteosta vastasi kuitenkin tehokkaasti paikkansa hyödyntänyt KiuPa, joka voitti pelin 3-0.
Päivän toinen ottelu alkoi WJK:lta tehokkaammin. Varkautelaisjoukkue siirtyi 8. minuutilla jo 2-0-johtoon ToUta vastaan. ToU onnistui kaventamaan 20 minuutin kohdalla aavistuksen paitsiolta vaikuttaneesta tilanteesta lukemiksi 2-1. Toisella puoliajalla WJK ei saanut paikoistaan palloa sisään ja ToU iski voittoon tarvittavat maalit. Voitto ToUlle 4-2.
Samalla bussilla Keski-Savosta Kiuruvedelle matkannut SaPa pelasi omat ottelunsa samaan aikaan. Pieksämäkeläisjoukkue hävisi ensin ToUlle 4-0 ja voitti sitten KiuPan 4-1.
Kolme ottelua sarjassa pelannut ToU johtaa A-lohkoa ilman pistemenetyksiä maalierolla 16-2. Ottelun vähemmän pelannut FC Hertta on toisena ja SaPa kolmantena. KiuPa nousi WJK-voittonsa ansiosta kuudenneksi. WJK on seitsemäntenä.
28.05.2023 18.49 | T11-joukkueelle avausvoitto sunnuntaina 28.5. |
27.05.2023 18.03 | T12-joukkueelle kauden avausvoitto kotiturnauksessa |
21.05.2023 17.59 | T11-joukkueen sarja-avaus Joensuussa 21.5. |
18.05.2023 20.27 | T12-joukkueen sarja-avaus 18.5. Kiuruvedellä |
12.04.2023 14.30 | T11+T12-joukkuetta tukemassa: Kiina Keittiö ja NN-Works Oy |
29.03.2023 19.23 | Klubi-36 Kevätturnauksesta kotiintuomisina yksi voitto |