WJK Varkaus ry:n Tukirahaston säännöt

1. Rahaston nimi on WJK Varkaus ry:n tukirahasto
2. Rahaston perustaminen ja ylläpito
Rahastoa ylläpidetään WJK Varkaus ry:n (seura) toimesta omana kirjanpitotilinään ja sitä hallinnoivat seurasta valitut henkilöt. Avustukset maksetaan seuran kautta joukkueen tilille.
3. Rahaston tarkoitus
Rahaston tarkoituksena on turvata seurassa pelaavien lasten ja nuorten jalkapallo- ja futsalharrastuksen jatkuminen tilanteissa, joissa perheessä on sosioekonomisia ongelmia. Ongelmat voivat johtua esimerkiksi työttömyydestä, suuresta perhekoosta tai sairauksista. Tavoitteena on, että lapsen tai nuoren harrastus voi jatkua, vaikka perheen maksukyky olisi tilapäisesti heikentynyt.
4. Avustusten jakaminen
Avustusten jakamisesta päättävät seuran hallituksen nimeämät henkilöt. Avustus myönnetään enintään yhden kerran vuoden aikana. Avustus voidaan myöntää seuraosuusmaksuun, joukkueen kuukausimaksuun, pakollisten pelivarusteiden hankintaan tai vieraspelimatkojen suoriin matkakuluihin. Tukisumma määräytyy rahaston kulloisenkin varallisuustason sekä hakijoiden tilanteen perusteella.
Avustuksen myöntämistapa mietitään tapauskohtaisesti ja tarvittaessa yhdessä hakijan kanssa. Avustus voi kattaa kohteena olevan maksun osittain tai kokonaan.
5. Avustuksen hakeminen
Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Avustusta voi hakea ympärivuotisesti.
Hakemuksesta tulee selvitä seuraavat asiat:
- pelaajan nimi sekä ikä/syntymävuosi
- joukkue, jossa lapsi/nuori pelaa
- koska aloittanut seurassa
- perustelut tuen tarpeelle
- onko pelaaja saanut avustusta rahastosta aiemmin
- onko tukea haettu muualta,
- jos tukea on haettu muualta, onko tuesta saatu päätös.
Hakemus toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen tukirahasto@wjk.fi.
6. Hakemuksen käsittely
Hakemus käsitellään luottamuksellisesti ja sen näkevät ainoastaan käsittelyyn osallistuvat henkilöt. Hakemukset ja mahdolliset liitteet hävitetään päätöksen jälkeen. Tieto päätöksestä säilytetään kirjanpidon ja toiminnantarkastuksen edellyttämässä laajuudessa. Avustuspäätös tehdään 3-4 viikon kuluttua hakemuksesta. Päätöksestä informoidaan avustuksen hakijaa ja joukkueen varainhoitajaa.

Säännöt on hyväksytty WJK Varkaus ry:n hallituksen kokouksessa 17.12.2024