HEI!
WJK järjestää kaikkia joukkueita koskevan joukkue-/pelaaja valokuvauksen torstaina 8.6.2023 SAKKYN liikuntasalissa. Osoite: Osmajoentie 75. Kuvausaikataulu löytyy tekstin lopussa.
Pyritään tulemaan kuvauspaikalle hyvissä ajoin, (n.10minuuttia ennen oman kuvausajan aloitusta, jotta päästään aloittamaan kunkin ryhmän kuvaukset aikataulun mukaisesti.) Kuvauspaikalla toimintaa ohjeistavat kuvaaja ja seuran toimihenkilöt. Myös jokaisella joukkueella olisi hyvä olla toimihenkilöitä oman joukkueensa mukana.
Kuvausasujen tulee olla yhtenäiset! Suositaan valkeita peliasuja (valkea pelipaita, siniset shortsit, valkeat sukat). Jos jollain joukkueella ei ole valkeita paitoja, myös sininen peliasu käy. Maalivahdeilla maalivahdin asut. Nappisten tulee olla puhtaat. Pallot rekvisiitaksi kuvaukseen tulee seuran puolesta.
Kuvauksen suorittaa Kuvaverkko.
Kuvausta varten jokainen pelaaja saa joukkueensa toimihenkilöiltä kuvauslomakkeen, jonka avulla rekisteröidytään valokuvaukseen. Alle 18-vuotiaiden pelaajien osalta rekisteröitymisen hoitavat vanhemmat /huoltajat. Myös toimihenkilöiden ja hallituksen tulee rekisteröityä valokuvaukseen. Ilman rekisteröitymistä ei voi osallistua edes joukkuekuvaan. Rekisteröidy kuvaukseen viimeistään 7.6. Kuvaus on joukkueille maksuton.
Kuvatut henkilöt voivat halutessaan ostaa joukkuekuvan ja/tai yksittäiskuvia (kuten koulukuvauksessakin), mutta kuvaus ei velvoita ostamaan.
Huom!
Maksullinen joukkuekuva tulee automaattisesti, ellei sitä peru.
Kuvauksella yhtenäistämme seuramme ilmettä verkkosivuilla.
Valokuvat ovat saatavilla verkkokaupasta noin (2) kaksi viikkoa valokuvauksen jälkeen. Kun kuvat ovat valmiina, saat sähköpostiisi ilmoituksen osoitteeseen, jonka annoit rekisteröityessäsi.
Kuvausaikataulu:
Klo. 15:45 P11
Klo.16:10 P13
Klo.16:30 P12
Klo.16:55 T11/12
Klo.17:20 T9
Klo. 17:40 P9
Klo. 18:00 T14
Klo. 18:20 P10
Klo. 18:50 P8
Klo. 19:15 P14
Klo. 19:45 Naiset /T16
Klo. 20:15 Miehet
Viimeisenä hallitus, heti miesten kuvauksen jälkeen.
Tervetuloa kuvaukseen!
27.09.2023 09.19 | WJK Varkaus - KAUDEN 2023 PÄÄTTÄJÄISET! |
26.09.2023 10.22 | WJK P14 voitti Syksy C P14 KAKKOSEN |
16.09.2023 19.34 | WJK P13 voitti Syksy A P13 KOLMOSEN sarjan! |
16.09.2023 19.24 | WJK Päivä 15.9.2023 |
12.09.2023 10.00 | VIITOSEN SEURAAVA KOTIOTTELU ja WJK PÄIVÄ! |
07.09.2023 12.17 | ANDRITZ turnaus Kisapuiston STADIUM AREENALLA 16.9. |